tiistai 21. elokuuta 2012

R.A. Salvatore: Ikikesä

Jälleen uusi kirja drow haltia Drizzt Do'Urdenista on ilmestynyt. Pitihän se lukea. Ikikesä on Ikikesä nimisen sarjan toinen osa.

Drizztin kaikki vanhat ystävät ovat kuolleet. Nyt hän liikkeellä haltia Dahlian kanssa. Dahlian menneisyydessä on paljon henkilöitä, joille hän haluaa kostaa. Yksi heistä on velho Sylora Salm, joka johtaa aavevelho Szass Tamin joukkoja, jotka yrittävät valloittaa  Ikikesän kaupungin. Apunaan Syloralla on aavevelho Valindra Varjoviitta, jonka ajatuksia sekoittaa loitsurutto. Ikikesää puolustaa syväläinen Herzgo Alegni. Häntä palvelee vastoin tahtoaan salaperäinen Barrabus Harmaa. Molemmilla puolilla häärii myös salaperäinen nainen Arunika, jolla tuntuu olevan mahtavia voimia. Pian myös Drizzt ja Dahlia sekaantuvat tähän Ikikesän sotaan.

Varsinkin alussa huomasi mitä haittaa siitä on, kun sarjan edellisen osan on lukenut noin vuosi sitten. Silloin oli vähän pihalla siitä kuka kukin on ja mitä aiemmin on tapahtunut. Apua ei myöskään ole siitä, että kaikki tutut hahmot Drizztiä lukuun ottamatta ovat kuolleet ja mukaan on tullut suuri joukko uusia hahmoja. Kuitenkin aika nopeasti tilanteesta pääsi taas kärryille. Ikikesä ei kuitenkaan minusta vetänyt vertoja aiemmille Drizztistä kertoville kirjoille. Tuntui, että kirja koostui taistelemista ja matkaamisesta seuraavaan taisteluun.

Drizzt ampui sinne vielä toisenkin nuolen ja kuuli sitten Dahlian huutavan: "Hyppää syrjään!"
Hän totteli luottaen Dahliaan.
Yksi merirosvoista loikkasi samassa katolta alas parvekkeelle ja rusautti pari lattialautaa poikki pudotessaan. Hän pysyi silti pystyssä.
Dahlia irtautui kuitenkin hetkeksi vastustajistaan ja sivalsi miestä kapulanuijallaan kasvoihin.
Mies lyyhistyi vatsalleen parvekkeelle.
(Ikikesä s.88)

Enimmäkseen kirja siis kootuu tällaisista taistelukohtauksista, joka pitemmän päälle kävi hiukan tylsäksi. Taisteluissakin toistui selvästi kaava, jossa ensin kerrottiin jonkin taistelijan näkökulmasta, jätettiin hänet johonkin kiperään paikkaan, kerrotaan toisesta taistelijasta, ja sitten palattiin ensimmäiseen, joka tietenkin selviää ongelmastaan jollain hienolla liikkeellä. Enimmäkseen nämä kaksi taistelijaa ja olivat Drizzt ja Dahlia, mutta kerran myös Barrabus ja velho Effron, joka määrättiin Barrabuksen pariksi.

Ikikesä oli hiukan tylsä kirja. Juonikaan ei ollut kovin vetävä ja kaikki oleellinen tuntui tapahtuvan viimeisen 70 sivun aikana. Silloin paljastunut yllätys ja siitä seuranneet tapahtumat olivatkin kirjan parasta antia.
Arvosana: 3/5

R.A. Salvatore: Ikikesä (Neverwinter)
Forgotten Realms: Ikikesä 2
Jalava 2012
s.369

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti