tiistai 2. lokakuuta 2012

Anu Holopainen: Matkalaiset

Syysmaa sarja on yksi niistä sarjoista, joita luin nuorempana innokkaasti. Nyt sarjaan on ilmestynyt viimeinen osa, Matkalaiset, jota odotinkin jo innokkaasti. Edellinen osa jäi niin jännittävään kohtaan.

Edellisen osan, Varjoja, tapahtumista on kulunut kuusi vuotta. Zaran karkotettua vanhat ystävänsä Punatertun kylästä, ovat nämä eläneet metsän keskellä hyvin eristettyä elämää. Joukon nuorimmat Yvana ja Marrkah ovat melkein jo aikuisia ja ovat kyllästyneet elämään metsässä. Varsinkin Yvana haluaisi elää vapaana ja siksi hän päättää matkustaa Kesämaahan yhdessä Marrkahin kanssa. He yrittävät ehtiä Alimankas nimiseen kaupunkiin ennen myrskykauden alkua, mutta myöhästyvät. Laivoja ei ole lähdössä ihan heti ja siksi he alkavat pitkästyä kaupungissa odotellessaan. Marrkah päätyy lopulta jännitystä etsiessään Punasaapas nimisen rosvon joukkoihin. Sitten kaikki alkaakin mennä pieleen, kun Yvana siepataan ja häntä ollaan myymässä orjaksi Rajamaahan.

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin Yvanan lapsuudessa saama merkki hänen selässään. Sen kautta Punainen lepakko niminen otus pystyy vaikuttamaan ihmisiin. Merkin vaikutusta ollaan pystytty hallitsemaan hulluruoho uutteen avulla, mutta vangiksi päädyttyään Yvanalla ei ole mahdollisuutta saada sitä. Siispä merkki alkaa levittämään pahuutta ympärilleen.

Matkalaiset herätti minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Alku oli ihan hyvä ja sitä oli mukava lukea, mutta kun kirja lähestyi loppuaan alkoi lukeminen kangertelemaan. Holopainen osasi luoda niin ahdistavan tilanteen ja sivujen vähetessä aloin pelätä loppua. Ei tämä sarja näin voi päättyä. Loppujen lopuksi pidin lopusta aika tavalla. Yleensä en tykkää kovin avoimista lopuista, mutta tässä se toimi yllättävän hyvin.

Eläydyin Matkalaiset kirjan tapahtumiin hyvin voimakkaasti. Se oli jännittävä kirja, mutta toisaalta hyvin haikea, kun hyvästeltiin Syysmaata ja sen henkilöitä. Toisaalta ensimmäisten osien lukemisesta oli jo aikaa ja kaikkia kirjassa mainittuja tapahtumia en muistanut. Silti loppujen lopuksi pidin kirjasta aika tavalla. Syysmaa sarja sai arvoisensa päätöksen.
Arvosana: 4/5

Anu Holopainen: Matkalaiset 
Syysmaa # 6
Karisto 2012
s. 367

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti