perjantai 7. joulukuuta 2012

Laini Taylor: Karou, savun tytär

En innostunut tästä kirjasta aluksi ja olin aikeissa jättää sen lukematta. Kuitenkin muutamissa lukemissani blogeissa kehuttiin kirjaa siihen malliin, että kiinnostuin siitä. Kun kirja löytyi vielä kirjastosta niin pitihän se lukea.

Karou ei ole aivan tavallinen tyttö. Hänen hiuksensa kasvavat sinisinä, hän osaa monia kieliä ja oppii hetkessä uusia. Kaiken lisäksi hänet ovat kasvattaneet kimeerit, jotka ovat sekoitus eri lajeja niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Karou ei tiedä miksi toivomuskauppias oinaansarvinen Brimstone, Issa, joka on puoliksi käärme ja puoliksi nainen sekä Yasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät, ovat ottaneet hänet hoitoonsa. Muuta perhettä Karoulla ei ole.

Karou käy aina välillä Brimstonen asioilla ympäri maailmaa ja eräällä sellaisella retkellä hänen kimppuunsa hyökkää enkeli. Karou pääsee pakenemaan, mutta enkeli nimeltään Akiva ei saa Karouta mielestään. Siksi hän etsii Karoun taas käsiinsä, koska huomaa rakastuneensa tähän. Siinä on kuitenkin se ongelma, että kimeerit ja enkelit ovat sodassa keskenään.

Karou, savun tytär oli mielenkiintoinen kirja lähinnä siksi, että heti alusta lähtien kirjassa esiteltiin useita arvoituksia. Miten Karou on päätynyt kimeereiden hoitoon? Miksi Brimstone ottaa maksuksi toivomuksista hampaita? Mitä Brimstone oikein salaa Karoulta? Onko kimeereitä enemmän kuin vain Karoun tuntemat? Kirjaa on aluksi pakko lukea lähinnä siksi, että saisi vastauksen näihin kysymyksiin.

Vaikka kirja enimmäkseen oli ihan mielenkiintoinen välillä ainakin minulle tuli sellaisia hetkiä ettei olisi jaksanut lukea. Tarina oli kuitenkin hiukan erilainen kuin muut vastaavanlaiset rakkauskertomukset ja siksi kirja oli mukavan yllättävä. Loppu oli mielenkiintoinen ja jatkoa jäänkin odottelemaan innolla.
Arvosana: 4/5

Laini Taylor: Karou, savun tytär (Daughter of Smoke and Bone)
Tammi 2012
538 s.

2 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta en ole kuullutkaan! Pistänpä harkintaan.

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut suositteluja, ja ehkä pitäisi lukeakin... ;)

    VastaaPoista