Vida Winter on suosittu kirjailija, jonka menneisyydestä ei tiedetä mitään. Joka haastattelussa hänellä on uusi elämäntarina. Sitten isänsä kirjakaupassa työskentelevä Margaret Lea saa neiti Winteriltä kirjeen. Kirjailija haluaa, että Margaret kirjoittaa hänen elämän tarinansa. Epäillen Margaret suostuu työhön vaikka aiemmin on kirjoittanut vain kuolleiden henkilöiden elämä kertoja. Neiti Winter kertoo Margaretille tarinan omituisista kaksosista Adelinesta ja Emmelinesta. Tarkistaakseen neiti Winterin tarinan todenperäisyyden matkustaa Margaret Angelfieldiin tutkimaan sen kartanon raunioita, jossa neiti Winter kertoo viettäneensä lapsuutensa.
Olen todella iloinen, että lopultakin uskalsin tarttua tähän kirjaan. Niin paljon nautin sen lukemisesta. Aivan alussa ihastuin kirjan tapaan kuvata kirjoja ja lukemista. Niihin kohtiin oli helppo samaistua. Varsinkin Vida Winterin kirjojen kuvaileminen sai toivomaan, että pääsisi lukemaan ne kirjat.
Olen aina ollut lukija; olen lukenut paljon kaikissa elämäni vaiheissa, ja lukeminen on kaikkina aikoina ollut suurin iloni. En voi kuitenkaan väittää, että lukeminen puhuttelisi mieltäni enää yhtä vahvasti kuin se puhutteli lapsena. Uskon yhä tarinoihin. Unohdan yhä itseni, kun meneillään on hyvä kirja. Mutta jokin on kuitenkin muuttunut. On sanottava, että kirjat ovat minulle edelleen tärkeintä mitä maailmassa on, mutta kieltämättä ne ovat joskus tuntuneet vieläkin luonnollisemmalla tavalla elintärkeiltä. Lapsena kirjat olivat kaikki kaikessa. Siksi tunnen sisimmässäni pientä haikeutta menneiden lukunautintojen takia. Siihen ikävään ei edes odota saavansa vastausta. Mutta noina päivinä, jotka luin aamusta iltaan ja illasta puoleen yöhön, ajanjaksona jonka kestäessä nukuin välillä päiväpeitteen alla kirjat ympärilläni nähden tummaa ja rauhatonta unta, kunnes taas heräsin lukemaan, sinä aikana koin jälleen lukemisen riemun. Vida Winter palautti minulle menettämäni noviisilukijan neitsyyden ja valloitti minut sen jälkeen tarinoillaan.
(Kolmastoista kertomus s. 40)
Vaikka loppua kohden lukemisen merkitys jäi kirjassa vähemmälle, kirjoja ei unohdettu ja varsinkin Kotiopettajattaren romaaniin viitattiin ahkerasti. Kirjan edetessä myös Vida Winterin tarina veti minut täysin mukaansa. Mielenkiinto kirjaa kohtaan säilyi, kun halusi saada selville vastauksen niihin lukuisiin arvoituksiin joita kirjan edetessä nousi esiin.
Kaiken kaikkiaan Kolmastoista kertomus oli hyvin mielenkiintoinen kirja, jonka lukeminen ei ollut missään vaiheessa tylsää. Etukäteen oli tiettyjä odotuksia, miten uskoi kirjan juonen kulkevan. Loppujen lopuksi mikään odotuksistani ei tainnut toteutua, vaan kirja yllätti useissa juonenkäänteissä.
Arvosana: 4/5
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Englanninkielinen alkuteos: The Thirteenth Tale
Tammi 2007
s. 419
30Koetus tilanne: 9 824 / 30 000
Tämä on yksi lempikirjoistani. Ensimmäisellä lukukerralla tosin kirjojen ylistys hieman kummastutti, vaikka tykkäänkin lukea, mutta toisella kerralla kun tiesi mitä on tulossa, siihen ei enää kiinnittänyt kauheasti huomiota.
VastaaPoistaLuin tämän monta vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja uudelleen viime kesänä. Olin sopivasti ehtinyt unohtaa juonenkäänteitä, joten kirja tuntui melkein uudelta. Muistin ainoastaan lopputilanteen, mutta en sitä miten siihen oli päädytti.