sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Joskus lukiossa ollessani luin Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Ikävä kyllä minulle ei ole kuitenkaan jäänyt minkäänlaista muistikuvaa kirjasta. En edes muista mitä minä siitä pidin. Joka tapauksessa Oi maamme Suomi haaste sai tarttumaan Jääskeläisen kirjaan Harjukaupungin salakäytävät, joka sijoittuu Jyväskylään.

Olli Suominen on jyväskyläläinen kustantaja ja kirkkovaltuutettu, jolla tuntuu olevan kaikki kunnossa. On vaimo ja poika sekä hyvä työ. Sitten Olli tutustuu Facebookissa uudestaan nuoruuden rakkauteensa menestyskirjailija Kerttu Karaan. Pian sen jälkeen Ollin lapsuuden seikkailut salakäytävissä palaavat kummittelemaan Ollin elämään.

Harjukaupungin salakäytävät lähti liikkeelle hiukan hitaasti ja tylsästi. Alku kului vain Ollin tylsän elämän kuvailemiseen. Vähitellen kuitenkin alkoi paljastua kaikkea outoa mitä tapahtui Ollin lapsuudessa hänen seikkaillessaan Tourulan Viisikon jäsenenä. Mysteeri mysteerin perään ilmestyy kutkuttamaan lukijan mieltä ja ne vähitellen saavat kiinnostumaan kirjan tapahtumista.

Kirjalle on kirjoitettu kaksi eri loppua ja etukäteen lukija ei voi aavistaa kumman lopun sai. Minun kirjastosta lainaamani versio oli Blanc. Toisen versio, Rouge, löytyy netistä ja uteliaana ihmisenä piti minun sekin käydä lukemassa, vaikka totesin, että kirjasta lukemani loppu oli minusta parempi. Kuitenkin tämä kaksi vaihtoehtoista loppua oli hauska idea.

Kun vauhtiin pääsi, niin Harjukaupungin salakäytävät oli ihan mielenkiintoinen kirja, jota luki mielellään. Tarina oli mukavan salaperäinen ja oli vaikea ennustaa mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Tämä sai kyllä kiinnostumaan Jääskeläisen muustakin tuotannosta. Ehkä pitäisi kokeilla lukea tuo Lumikko ja yhdeksän muuta uudelleen.
Arvosana: 4 / 5

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Atena  2010
372 s.

30Koetus tilanne: 18 044 / 30 000

Oi maamme Suomi -haasteeseen valtasin Keski-Suomen.

2 kommenttia:

  1. Hyvin varovaisesti uskalsin silmäillä postaustasi, sillä Harjukaupungin salakäytävät on minulla juuri kesken. Nyt jo voin kompata, että hivenen hitaasti kirja tuntuu lähtevän käyntiin, mutta on jo herättänyt minussa paljon ajatuksia. Mielenkiinnolla odotan kirjan tapahtumien etenemistä.

    VastaaPoista
  2. Minä pidin Harjukaupungin salakäytävistä suunnattomasti, tykkään Pasi Ilmari Jääskeläisen tavasta kertoa todella paljon. Ehkä tietynlaista hitautta siinä alussa oli, mutta kyllä se vauhtiin pääsi. :)

    VastaaPoista