lauantai 3. elokuuta 2013

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Viime viikon vietin mökillä ja siksi luettuja kirjoja on kertynyt aika iso pino. Eli nyt on luvassa aika usein päivityksiä, kun yritän kirjoittaa lyhyitä arvioita lukemistani kirjoista.

Uhanalainen jatkaa Kesytön -kirjasta tutun Raisan tarinaa. Raisa ja Niko ovat muuttaneet Helsinkiin ja kummallakin tuntuu kaikki olevan hyvin. Sitten Raisan ex-poikaystävä Mikael ilmestyy heidän kotitalonsa portaille. Mikaelin tuomat uutiset Hukkavaarasta ovat niin huolestuttavia, että Raisa ja Niko huomaavat palaavansa Mikaelin mukana Hukkavaaraan, vaikka kummallakaan ei ollut mitään aikomusta palata.

Uhanalainen oli mielestäni parempi kuin ensimmäinen osa. Kesytön muistutti aivan liikaa muita kyseisen tyylilajin edustajia, mutta tässä toisessa osassa on sentään vähän omaperäisempää meininkiä. Päähenkilöt Raisa ja Mikael eivät vieläkään mitään suosikkejani ole, mutta kirjan juoni veti mukaansa. Olisin odottanut, että Raisan kyvyistä olisi saatu uutta tietoa, mutta niistä ei puhuttu paljon mitään. Uhanalainen on kuitenkin oikein viihdyttävä nuorten kirja. Ja loppu sai jälleen odottamaan jatkoa.
Arvosana: 4 / 5

Elina Rouhiainen: Uhanalainen
Tammi 2013
446 s.

Susiraja -sarja:
Kesytön
Uhanalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti